Yleisen käsityksen mukaan virolaiset eivät pidä itseään kovin uskonnollisena kansana, tarkoittaen tällä ennen kaikkea sitä, että suhteet kristilliseen kirkkoon ovat varsin haaleat. Virolaisten kansallisen identiteetin narratiivi on Carl Robert Jakobsonin Kolmen isänmaallisen puheen ajoista asti rakentunut ajatukselle ammoisesta onnellisesta kulta-ajasta. Kaikki virolaiset ja virolaisten ystävät tuntevat Kuhlbarsin ja Hermannin laulun Kui Kungla rahvas kuldsel aal kord istus maha sööma… Lauluisä Kreutzwald sepitti tarinan mytologisesta Kunglasta ruotsin kieltä apunaan käyttäen – inspiraation lähteenä oli det kungliga folket. Muinaisen kulta-ajan loppu koitti, kun Viron alueelle saapuneet ristiretkeläiset ryhtyivät levittämään uutta uskoa ja valtiojärjestystä tulella ja miekalla. 1900-luvun Euroopassa alkanut maallistuminen sekä neuvostomiehitys ja sen mukanaan tuoma ateistisen maailmankatsomuksen julistaminen syvensivät entisestään penseää suhtautumista kirkkoon. Kansallista identiteettiä ja itsemääräämisoikeutta puolestaan ruokki ja (jälleen)rakensi kaikki se, mitä oli kätkettynä kansanrunousarkistoon sekä vanhempien sukupolvien mieliin ja muisteihin. Uudelleenitsenäistyneessä Virossa vallitsee sanan- ja ajatuksenvapaus, ja sekä idästä että lännestä vyöryvä uushenkisyys ja esoteria – jotka nekin olivat neuvostoaikana kiellettyjä – ovat löytäneet täältä viljavan kasvualustan. Voisi rohkeasti väittää, että virolainen on itse asiassa hyvinkin uskovainen, mutta hänen uskonnollisuutensa muistuttaa noutopöytää, jonka antimista jokainen voi valita omalle lautaselleen sopivan lajitelman maailman eri uskonnoista ja uskomuksista. Olennaisen osan kattauksesta muodostavat ehdottomasti myös arkiuskomukset, joista osa on taustaltaan kansainvälisiä, toisissa erottuu kotoisen savupirtin tuoksu. Joukkoon mahtuu niin kansanvalistuksellisia kuin myös onnea tuovia ja onnettomuuksia torjuvia uskomuksia.

Älä siis milloinkaan anna virolaiselle lahjaksi tyhjää lompakkoa, sillä se vie hänet ennen pitkää vararikon partaalle. Lompakko on kyllä sinällään kelpo lahja, mutta sen sisään täytyy sujauttaa kalansuomuja (jotka muistuttavat hopearahoja ja tuovat kalaonnea) tai jokin harvinainen kolikko. Sen sijaan nenäliinaa ei pidä lahjoittaa virolaiselle missään muodossa, sillä lahjan saajan kyynelille ei silloin tule loppua. Kellon lahjoittaminen on suora vihjaus siitä, että vastaanottajan maallisen taipaleen tunnit ovat käyneet vähiin. Jos sinut on kutsuttu juhliin, älä koskaan osta viemisiksi parillista määrää kukkia, vaan pidä huolta siitä, että kukkia on pariton määrä. Parillinen määrä nimittäin on soveliasta antaa vain osanottona suruun. Mennessäsi onnittelemaan tuoreita vanhempia perheenlisäyksen johdosta muista, että poikalapselle viedään pullakranssi, tyttölapselle täytekakku tai juhlava kermaleivos. Kun kävelet kadulla virolaisen ystävän tai kumppanin kanssa, pidä huolta siitä, että vastaantulija ei pääse kävelemään välistänne ettekä liioin itse kulje toinen toiselta puolelta liikennemerkkiä tai lyhtypylvästä – se tietäisi ystävysten välille erimielisyyksiä ja riitaa, parisuhteelle pahimmillaan pikaista loppua. Jos aamulla töihin mennessä ensimmäinen vastaantulija on nainen, kannattaa kaiken varalta sylkäistä kolme kertaa olan yli (ja mielellään ennen sitä katsoa, ettei aivan lähituntumassa ole toista kulkijaa), jolloin on vielä toivoa siitä, ettei päivä mene täysin pilalle.

Mutta miten sen kämmenen kutiamisen laita olikaan? Minun vasenta kämmentäni kutittaa jo nyt, minkä perusteella rohkenen toivoa, että tämä kirjoitustyö tuottaa hivenen tuloja. Jos oikeaa kämmenesi ei kutia koskaan, voit olla tyytyväinen – kutiaminen olisi nimittäin merkki siitä, että olet tehnyt jonkin epäonnisen taloudellisen ratkaisun tai lähitulevaisuudessa riesaksesi ilmaantuu yllättäviä menoja.

Ja kuten virolaisilla oli ennen vanhaan tapana tarinoinnin päätteeksi todeta: onni tänään myötä olkoon, susi sinua vastaan tulkoon!