Tallinnan Neitsyttornilla ja Helsingin Neitsytpolulla on tuskin mitään tosiasiallista yhteyttä toisiinsa, mutta tarjoavat ne sentään mahdollisuuden kielelliseen aasinsiltaan.
Neitsytpolun nimessä ei tietenkään ole kyse neitsyestä sen vakiintuneessa nykymerkityksessä, vaan sanan vanhentuneesta ja historiallisesta merkityksestä: sanaa kun on käytetty niin aatelittoman naisen tittelinä kuin palvelijan ammattinimityksenä. Merkitys näkyy historiallisissa yhteyksissä yhä sanassa kamarineitsyt.
Varsin uskottavan selityksen mukaan Neitsytpolun kulkijat ovat tosin olleet kamarineitsyitä vaatimattomampia palvelijattaria, jotka ovat käyneet viruttamassa pyykkiä merenrannassa, minne Neitsytpolku yhä johtaa. Juuri palvelijaan – eikä suinkaan impeen – viittaa myös Neitsytpolun ruotsinkielinen nimi Jungfrustigen, josta on tietoja jo ennen 1800-luvun puoltaväliä; suomenkielinen muoto vahvistettiin vasta 1909, joskohta katu tunnettiin Neitsyttienä vuosikymmeniä sitä ennenkin.
Näin Helsingin nykyisen Neitsytpolun nimi ei olekaan runollista sievistelyä, vaan täysin perusteltu ilmaus. Toisin on laita Tallinnan Neitsyttornin kanssa, jonka nimi lienee historiallinen käännöskukkanen. Tornin varsinainen vironkielinen nimi Megede torn viitannee varhaiseen omistajaan Hinse Megheen, jonka mukaan torni on jo 1373 kirjattu lähes mainitussa muodossa. Megede torn on tosin haluttu liittää myös tornin sijaintipaikkaan (mäkien torni), mitä ei voikaan sulkea täysin pois. Kiistaa tulkinnoista sopii jatkaa vaikkapa viron monikon genetiivin (-de) osalta – sikäli kuin muoto sellainen edes on. Eli: miksi omistajan nimi olisi monikossa? Ja: miksi mäkien torniksi olisi kutsuttu juuri Neitsyttornia? (kun vieressä on muitakin).
Hivenen paremmalta kuulostaa, että suomalaisten hyvin tuntemaan ”Neitsyttorniin” (vir. Neitsitorn) olisi päädytty alasaksan kautta, kun nimen tulkittiin viittaavan tyttöihin (vrt. saksan Mädchen) alkuperäisen omistajan tai mäkien sijaan. Väärinkäsityksestä huolimatta tuloksena on ainakin vetävämpi nimitys – yhtä lailla kuin Neitsytpolkukin kuulostaa se paljon kiehtovammalta, kuin vaikka Piikapolku.
Myös viron neitsi on immen ohella tarkoittanut vanhastaan palvelustyttöä. Neitsyttorni tuntuu piikalikkojen sijaan silti kätkevän muualta tuttua romantiikkaa: onhan Euroopan tarusto täynnä neitsyttorneja, joista urheat ritarit ovat vapauttaneet niihin teljettyjä viattomia neitsyitä, kun taas vähemmän viattomat on muurattu armotta seinäntäytteeksi. Kun Tallinnaankin saatiin tornin nimi kuin varkain – jos Mädchenturm-versioon on uskominen – niin pytinkiä piti tietysti siivittää vastaavilla legendoilla, mikä osaltaan selittänee kauhutarinoita Neitsyttornin perustuksiin haudatusta neidosta. Jatkaapa eräs tuore suomalaislähdekin tätä satuilua kertomalla, että tornissa ”olisi säilytetty keskiajalla rangaistuja paheellisia naisia”. Ehkä säilytettiin, mene tiedä, mutta sopii huomauttaa, että juuri Neitsyttorni-nimitys suo moisille väitteille paremmat kuvitteelliset kehykset kuin huomattavasti kuivakkaampi ”Megeden torni”.
Neitsytpolun nimen historiaan Helsingissäkin liittyy tahaton – vai tahallinenko? – ironinen pilkahdus, kun muistaa, että kätilöjen koulutus Stadissa aloitettiin 1830-luvulla Ullanlinnassa Tehtaankadun ja Neitsytpolun kulmatontilla. Laitoksen kanssa joutuivat kenties tekemisiin myös paikalliset pyykinkantajat, varsinkin jos uskoo juttuja Etelä-Helsingin perheiden ruotsinkielisten isäntien löyhästä moraalista. Tuloksen saivat kärsiä nahoissaan ja sydänalassaan juuri palvelittajaret, jotka sitten saivat turvautua juuri Neitsyen apuun, koska muutakaan ei ollut tarjolla.