Minulla on hyvä ystävä, jota on mahdotonta voittaa väittelyssä. Tämä johtuu siitä, että hänellä on tapana käyttää paljon sivistyssanoja ja ymmärtää ne ainoastaan hänelle sopivalla tavalla. Ja tämä tapa osoittautuu luonnollisesti ainoaksi oikeaksi. Kerran hän esimerkiksi totesi, että ulkoasuni vaikuttaa jollakin tavalla muuttuneen Suomeen muuttoni jälkeen, muistutan kuulemma kovasti suomalaista. Minä, joka en ole viimeisten viiden vuoden aikana pannut merkille sen kummempia muutoksia ulkonäössäni, pukeutumisessani tai käytöksessäni, tietenkin säikähdin. Onko minulta jäänyt itseeni kohdistunut metamorfoosi täysin huomaamatta? Vaadin selitystä. Seurasi keskustelu.
Hän (naureskellen): No olet, olet. Sinähän nyt olet niin suomalaisen oloinen!
Minä: Mitä tuo nyt on olevinaan, onko sinun mielestäsi olemassa joku tyypillisen suomalaisen ruumiillistuma, johon sinä minua vertaat? Tai onko ylipäätään jollain kansalla sinun mielestäsi sellainen?
Hän (puolustuskannalle joutuen): Älä nyt ala kiemurrella. Sinähän olet ihan täysi demaogi.
Minä: Demagogi…?! Mutta demagogihan on ihminen, joka vetoaa ihmisten pelkoihin ja ennakkoluuloihin ja koettaa saavuttaa sen avulla suosiota, miten se tähän meidän keskusteluumme liittyy?
Hän: Juuri siten, että sinä olet demagogi! Minun mielestäni demagogi tarkoittaa ihmistä, joka ei halua myöntää tosiasioita!
Minä (epätoivoisesti): Mutta eihän demagogi sitä tarkoita! Sinä selität jostain ihan muusta ja vaihdat kokonaan puheenaihetta alkuperäisestä asiasta!
Hän (tyytyväisenä): Ei minua hirveästi kiinnosta, mitä joidenkin sanojen pitäisi jonkun muun mielestä tarkoittaa. Tärkeintä on tietää sanojen merkitys itselleen. Ja sinä olet demagogi!
Olen yleisesti ottaen varsin heikko argumentoija ja tälläkin kertaa luovutin myöntäen tulleeni täysin lyödyksi.
Tämä ystävä tuli mieleeni uutisesta, jossa kerrottiin tuhansien ihmisten eronneen kirkosta. Ihmisiä on ärsyttänyt kirkon ja erityisesti arkkipiispan myönteinen suhtautuminen sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksymiseen. Minusta nimittäin tuntuu siltä, että suuri osa kirkosta eronneista käyttäytyy kuin ystäväni, käsittäen kirkon ainoastaan oman henkilökohtaisen arvomaailmansa perusteella. He lähtevät, koska haluavat kuulua kirkkoon, mutteivät sellaiseen kirkkoon, joka kannattaa heille vastenmielisiä asioita. Lähtijät pitävät itseään edelleen kristittyinä, mutta ”sen” kirkon ulkopuolella.
Tässä merkityksessä kirkko osoittautuu samanlaiseksi sivistyssanaksi, jollaisesta oli kysymys edellä kuvaamassani keskustelussa. Ihmisiä ei erityisemmin kiinnosta se, mitä kaikkea kirkon alkuperäisen merkityksen suojiin on mahtunut, vaan tärkeää on, miten minä ymmärrän kirkon nyt ja tässä. Kirkko osoittautuu pörssinoteeratuksi fundamentalistikasvissyöjien ravintolaksi, jonka osakekurssi romahtaa, kun ruokalistaa laajennetaan myös lihansyöjiä kiinnostavaksi.
Joku suomalaisista kirkonmiehistä kutsui kirkosta eroamisen laajamittaisuutta some-yhteiskunnan ilmiöksi. Olen samaa mieltä, mutta ilmiö koskee paljon muutakin kuin vain kirkkoa. Monet ihmiset eivät yksinkertaisesti enää pidä tärkeänä puntaroida toisten mielipiteitä ja argumentteja, joiden perusteella keskustelua voitaisiin jatkaa. Tärkeää on vain se, mitä mieltä minä olen tässä ja nyt. Sekin on samantekevää, perustuuko mielipide esimerkiksi väärinkäsityksiin tai ei. Mutta mitäpä traagista siinä olisi. Elämä on nopeatempoista ja sopeutujat jäävät henkiin. Miksi edes pitäisi viitsiä selvittää, käyttävätkö keskustelun osapuolet sanoja ja käsitteitä samassa merkityksessä. Usein siihen ei ole riittävästi tietoa, kiinnostusta, aikaa eikä edes tarvetta. Kohta on joka tapauksessa muodostettava mielipide jo jostakin aivan muusta.
Ja kirkon tapaus kaikkinensa teki minulle harvinaisen selväksi, että olen ajastani jälkeenjäänyt. Ystäväni oli jo keskustelumme aikoihin aito visionääri. Ja minä toivoton konservatiivi, joka toivoi terminologisen yhteisymmärryksen löytymistä ja keskustelun jatkamista siltä pohjalta. Se ei yksinkertaisesti enää ole kovin olennaista. Maailma on muuttunut, niin myös suhtautumisen ja mielipiteiden ilmaisemisen kulttuuri, ja minä en ole kyennyt sitä kunnolla ymmärtämään. Kuten en ilmeisesti ole ymmärtänyt sitäkään, että näytän tyypilliseltä suomalaiselta.