Vierailla mailla puhuttavalle viron kielelle on mahdotonta löytää mitään täysin tavallista, ikään kuin keskimääräistä ilmenemismuotoa, tai ylipäätään puristaa sitä homogeenisen kielenkäytön kehyksiin.
Sen sijaan vastassamme on ihmisten yksilöllisiä puhekieliä, monilukuisia yksilömurteita eli idiolekteja, joihin on enemmässä tai vähemmässä määrin tarttunut sijaintimaan kielen sointia.
On vain harvoja maita, joissa virolaisia on asunut niin yhtäjaksoisesti ja tiiviisti, että heidän kielensä on säilynyt hiipumatta yli kolmen sukupolven. Kielen elinvoimaisuutta on usein tukenut muuttoliikkeen jatkuvuus: vanhojen virolaisten rinnalle on saapunut Virosta uusia esimerkiksi Venäjällä, Kanadassa, Ruotsissa, Brasiliassa tai Argentiinassa. Omanlaisikseen kielivarianteiksi, viron kielen erityismuodoiksi, joille ei Koti-Virossa ole täsmällistä vastinetta, ovat kehittyneet siperianviron ja ruotsinviron kielivariantit.
Siperian osalta on syytä korostaa, että virolaiset eivät ole suinkaan aina lähteneet sinne vapaaehtoisesti. 1800-luvulla virolaisia siirtyi tai karkotettiin Siperiaan eri puolilta Viroa, ja pitkäkestoinen yhteiselämä on johtanut omanlaisensa kielimuodon syntyyn. Se on ollut paikoilleen asettuneen maakansan, virolaisen kyläväestön kieltä, joka sisältää useista eri viron murteista peräisin olevia muotoja, esim. kerst (viron kirjakielellä kirst, ’arkku’) ja kerves (kirves), uvved avvad (uued hauad, ’uudet haudat’), pilta (pilte, ’kuvia’), kurka (kurke, ’kurkkuja’), lugesivad (lugesid, ’lukivat’). Paremman kotoutumisen nimissä on omaksuttu paikallisen arkielämän sanavarastoa ja lainattu venäjän kielestä esim. arbus (arbuus, ’vesimeloni’), pihtu (nulg, ’pihta’), tabul (pappel, ’poppeli’), sugunik (malmpada, ’valurautapata’), säinik (teekann, ’teekannu’), kalatš (nisuleib, ’vehnäleipä’) ja tulup (kasukas, ’turkki’). Virolaiset ovat sovittaneet tärkeimmät paikannimet omaan suuhunsa sopiviksi, esim. Karadus (Karatuzskoje), Solotaniiva (Zolotaja Niva), Tompsk (Tomsk), kun taas omien seutujen pienille kohteille on annettu puhtaasti omakieliset nimet – niinpä Siperiasta löytyvät esim. Täkukukumägi, Vana-Jüri mägi, Nooritu Kadi põllud, Tepu veski ja Abe sild.
Jossain määrin samankaltainen on myös vironruotsin tapaus, olivathan vuonna 1944 Ruotsiin rantautuneet virolaiset kotoisin eri puolilta Viroa. Suurin osa alkoi ensi alkuun ansaita leipäänsä yksinkertaisissa maa- ja metsätaloustöissä, sittemmin teollisuuden palveluksessa, monet naiset työllistyivät kotiapulaisiksi. Yleisesti ottaen virolaiset olivat vakuuttuneita siitä, että paluu vapaaseen Viroon odottaa jo lähitulevaisuudessa, ja lasten vironkieliselle koulutukselle annettiin suuri painoarvo. Ajan mittaan uudessa asuinmaassa omaksuttiin luonnollisesti myös ruotsin kieli ja sen vaikutuksen on sittemmin voinut selvästi havaita etenkin nuorempien sukupolvien viron kielessä. Ruotsalainen aksentti on kuultavissa vierassanojen ääntämisessä, esim. jümnaasium, viideo, päšpektiiv. Uusia sanoja on poimittu ruotsin sanavarastosta käännös- tai merkityslainoiksi: ambulans (viron kirjakielellä kiirabi), lokaal (ruumid, ’tilat’), kaks treppi üles (kolmandal korrusel, ’kolmannessa kerroksessa’), end klaarima (hakkama saama, ’tulla toimeen’). Todettakoon, että viron sanavaraston laajennukselle alettiin tuntea tarvetta jo 1950-luvulla, sillä monet uudet ilmiöt ehtivät Ulko-Viroon aiemmin kuin Koti-Viroon. Tarvittavaa sanastoa alettiin muodostaa englannin ja ruotsin pohjalta, ja eräät uudissanat päätyivät myöhemmin myös viron kirjakieleen Virossa, esim. hobi (’harrastus’), menuk (’bestseller’), telkima (’telttailla’), tšarterlend (’tilauslento’) tai ärikeskus (’liikekeskus’). Omalähtöisestä ruotsinviron sanastosta mainittakoon vielä spontaanisti syntyneet krunts (’Ruotsin kruunu’), krõpsleib (’näkkileipä’) sekä mutikas (’metro’, vrt. mutt, ’myyrä’).
Ruotsissa viroa puhutaan jo viidennessä sukupolvessa, Siperiassa jopa kuudennessa tai seitsemännessä. Niiden lisäksi esimerkiksi kanadanviro saattaa tulevaisuudessakin vielä siirtyä polvelta toiselle. Muissa tapauksissa taas voimme puhua viron kielestä Belgiassa, Latviassa, Suomessa, Tanskassa, Australiassa, Saksassa jne. Tällöin on kyseessä Belgiassa, Latviassa, Suomessa ym. puhuttava viro, jonka maastamuuttajat ovat ottaneet Virosta mukaansa ja jossa alkaa ajan mittaan enemmän tai vähemmän tuntua sijaintimaan valtakielen vaikutus ennen kaikkea sanastossa ja ääntämisessä.
Asuinmaan kielen vaikutus paikallisten virolaisten kieleen on yleisesti tiedossa oleva seikka, mutta huomionarvoista on sekin, että usein tämä oma kielimuoto ilmentää myös yhteenkuuluvuutta. Toinen samankaltainen tunnistetaan ”omasta kielenkäytöstä”: englanninvirolainen voi pyytää toista pesemään hampaansa sanomalla tee oma ambad eikä pese hambad ära tai harmitella huonoa muistiaan sanomalla aju läheb jooksuga alla eikä mälu on viletsaks jäänud. Kun kanadanvirolainen sanoo pesevänsä astiat tiskialtaassa, hän voi sanoa ma pesen tissid singis eikä suinkaan pesen nõud kraanikausis, ja kymmenen siivua kinkkua on hänen virollaan kümme slaisi hämmi eikä kümme singilõiku. Vastaavasti Saksassa puhuttavaan viroon kuuluvat esimerkiksi ilmaisut ma tõmban ümber (viron kirjakielellä ma kolin ära, ’muutan pois’), käi ette (tee ettepanek, ’ehdota’), ma meldin end (annan ennast teada, ’ilmoitan itsestäni’) ja kontsert jääb maha (kontsert jääb ära, ’konsertti peruuntuu’). Tällaiset käännöslainat ovat varmasti tunnusomaisia ulkomailla käytettävälle virolle myös tulevaisuudessa.
Viroa ja viroksi opiskellaan monissa maissa. Miksi?
Toden totta, viroa eivät puhu ulkomailla vain (ulko)virolaiset. Ulkomaalaisen puhuessa viroa taustalta löytyy mitä todennäköisimmin ennen kaikkea henkilökohtaisia motiiveja. Puhujan juuret saattavat olla osittain Virossa, hän on kiinnostunut Virosta tai hänellä on jo muunlaisia yhteyksiä Viroon – virolaisia ystäviä, seurustelukumppani tai puoliso, liikekumppaneita. Monesti selityksenä ovat myös akateemiset syyt, sillä viro on suomalais-ugrilaisena kielenä tarpeellinen oppiaine kaikissa yliopistoissa, joissa opetetaan ja tutkitaan suomalais-ugrilaisia kieliä tai kielitypologiaa.
Vuonna 2020 viroa opetettiin 30 korkeakoulussa ja yliopistossa (Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa) yli tuhannelle opiskelijalle. Budapestissa, Greifswaldissa, Pariisissa, Pietarissa, Varsovassa, Lvivissä, Brnossa, Riiassa, Pekingissä ja Vilnassa työskentelee Virosta lähetetty lehtori. Ensimmäinen viron kielen lehtoraatti perustettiin jo lähes sata vuotta sitten (tarkemmin sanoen vuonna 1923) Helsingin yliopistoon, jossa aloitti tuolloin työnsä runoilija ja kielitieteilijä Villem Grünthal-Ridala. Opetuspaikkoja – yleissivistäviä kouluja, erilaisia Viro-kouluja, täydennyskouluja ja -opistoja, kursseja – on maailmalla kaikkiaan noin 80, joista Suomessa 19, Yhdysvalloissa 10, Saksassa 7 ja Ruotsissa 7. Virosta lähetetty opettaja työskentelee Riiassa, Petserissä, Ülem-Suetukin kylässä Siperiassa, Brysselissä ja Luxemburgissa.
Viime aikoina kielen oppimiselle on syntynyt myös puhtaasti pragmaattisia motiiveja, sillä Viro on Euroopan unionin jäsenvaltio ja esimerkiksi Yhdysvaltain, Kanadan ja Australian virolaisille virolaiset juuret avaavat mahdollisuuden viisumivapaaseen matkailuun koko Euroopassa.
Voisiko Koti-Viro ottaa joissakin asioissa oppia ulkovirolaisilta?
Ulkovirolaisten kielenkäyttöä on seurattu hyvän aikaa, ja Ruotsin tilanteesta löytyy kuvauksiakin jo 1950- ja 1960-luvulla. Artikkeleista käy havainnollisesti ilmi, että ulkovirolaisilla oli ollut kosketuksia teknisiin innovaatioihin, muoti-ilmiöihin ja moniin päivittäisen elämän uusiin ilmiöihin aiemmin kuin Virossa tuolloin asuneilla virolaisilla. Ruotsissa viron kieleen lainattiin uudissanoja ruotsista, esim. kulspetspenna (’kuulakärkikynä’) ja nüloon (’nylon’), ja vierassanoja alettiin kääntää ja mukauttaa lainasanoiksi, esim. helilindistaja (’nauhuri, magnetofoni’) ja teismeline (’teini-ikäinen’). Aluksi ulkomailla ja vasta myöhemmin Virossa yleisesti tunnetuksi tulleita sanoja ovat myös ridamaja (’rivitalo’), kohvipaus (’kahvitauko’) ja uusrikas (’uusrikas, äkkirikas’). Ruotsin ohella muuallakin on havaittavissa, että ulkovirolaiset ovat säilyttäneet luontaisen kielitajunsa ja mukauttavat vierassanoja rohkeasti omaan kielijärjestelmäänsä. Kirjakielen arbuus ja garaaž ovat siperianvirolaisilla arbus ja karas.
Käydessäni 1990-luvun alussa kirjeenvaihtoa erään amerikanvirolaisen kanssa puheeksi tulivat myös kielikysymykset. Mies oli sitä mieltä, että heillä jo käytössä oleville asioille ja käsitteille, joista amerikanvirolaiset käyttävät englanninkielisiä nimiä, pitäisi löytää vironkieliset vastineet. Hän tarjosi viron kirjakieleen uudissanaa kramp tai krambits tarkoittamaan nitojaa, mutta niiden sijaan meille ovat juurtuneet käyttöön klambrilööja ja klammerdaja. Koska Yhdysvalloissa sai jo tuolloin käteistä rahaa ns. seinästä, amerikanvirolainen ehdotti viroon uudissanaa rahala, masinpankiir tai kiirpank. Pankkiautomaatin vironkielisiksi nimiksi vakiintuivat kuitenkin sularahaautomaat ja pangaautomaat. Niiden käyttöönoton ajankohtakin on määritettävissä. Hansapank perusti vuonna 1993 Kaardikeskuse AS -yhtiön ja pangaautomaat ja pangakaart otettiin Virossa käyttöön vuonna 1995. Tarinan opetus onkin se, että uudet sanat, termit ja nimitykset on luontevaa ottaa käyttöön siinä vaiheessa, kun niille syntyy suoranaista tarvetta – eli silloin, kun vastaavat uudet esineet ja ilmiötkin tulevat käyttöön. Uusia sanoja ja termejä ei valitettavasti voi valmistaa etukäteen varastoon odottamaan myöhempää käyttöä.
Mihin ulkovirolaiset voisivat kielessään kiinnittää huomiota?
Tämä on asia, jonka ulkovirolaiset itse tuntevat parhaiten. Koska elämä tuo jatkuvasti tullessaan uutta sanastoa, vierassanoja käytetään taajaan ja runsaasti. Voi käydä niinkin, että uudet vierassanat jäävät käyttöön ja vanhat sanat niiden jalkoihin. Mielipiteestä puhuttaessa sanotaan opinioon eikä arvamus, törmäyksestä puhuttaessa kollisioon eikä kokkupõrge. Uudet sanat saattavat saada (hieman) toisen merkityksen entisiin verrattuina. Merkityksenmuutoksen myötä meditsiin tarkoittaa ruotsinvirolaiselle lääkettä ja konkurss konkurssia, vaikka yleiskielessä sanojen merkitykset ovat lääketiede ja kilpailu. Suomenvirolaisen puheessa hütt on hytti eikä hökkeli, kuten viron yleiskielessä. Toisinaan voi jopa syntyä kahden kielen välisiä ”sanaleikkejä”. Kun amerikanvirolainen mainitsee olevansa menossa ostamaan kihvtiä, koska anoppi tuli kylään, sanakirjamerkitys johtaa harhaan: puolison äiti ei saa myrkkyä, vaan lahjan (gift). Ruotsinvirolaisten tapa syödä lettuja süldiga – sanakirjan perusteella tulkittuna syltyn kera – on ymmärrettävämpi, kun muistamme, että sylt tarkoittaa ruotsiksi hilloa. Muuatta virolaista kansanedustajaa tituleerattiin Siperian virolaiskylässä nimikkeellä tiputaat, jolloin hän pyysi mieluummin käyttämään titteliä saadik. Paikalliset virolaiset olivat tästä kovin hämmentyneitä, sillä heidän viron kielessään saadik tarkoittaa päiväkotia (venäjäksi садик). Merkityksenmuutokset ovat kaiketi väistämättömiä, kuten myös lisääntyvät raakakäännökset sekä liika- ja täytesanat.
Mikä auttaa pitämään viron kielen hengissä vierailla mailla?
Ulkomailla ulkomaalaisen kanssa perheen perustaneet virolaiset eivät pääsääntöisesti suunnittele palaavansa Viroon. Viron kielen taidon siirtämiseen seuraaville sukupolville on hyvin yksinkertainen, helppo ja jokaisen vanhemman sydäntä lähellä oleva tapa: puhu lapsesi kanssa viroa. Jos puolison äidinkieli on joku muu, lapselle voi hyvin puhua sekä äidin- että isänkieltä. Näin lapsi omaksuu kaksi kieltä eikä suinkaan jää kummastakaan paitsi. Asuinmaan kielestä ei ole syytä kantaa huolta, sillä sen lapsi nappaa päiväkodissa, koulussa ja kadulla ”ilmasta”.