Matka Suomenlahden yli on lyhyt, mutta puutarhojen kasvillisuus lahden eri puolilla on monin paikoin varsin erilaista. Juuri erilaisuudessa, ja samaan aikaan tuttuudessa, piilee naapurimaan puutarhojen viehätys.
Kasvimailla ja pihoilla käy näinä päivinä ennennäkemätön vilske, kun maata käännetään, herneitä kylvetään ja kurpitsan taimia istutetaan. Korona-aika on saanut yhä useamman tarttumaan lapioon ja nostanut taimien, siementen ja multatarvikkeiden kysynnän ennätysmäiseksi.
Tomaatin, chilin ja muiden hyötykasvien viljely on laajentunut pihoilta kerrostaloparvekkeiden ruukkuistutuksiin niin Suomessa kuin Virossakin. Omavaraisuuden tavoittelu on tuonut puhtia viljelyyn, ja etenkin nuoret miehet ovat tarttuneet rivakasti perunan, valkosipulin ja muiden syötävien kasvien kasvatukseen.
Luonto ja historia heijastuvat puutarhakulttuuriin
Viro sijaitsee lauhkealla tammivyöhykkeellä, joka Suomessa yltää vain maan lounaisimpaan kolkkaan. Suomen kallio- ja maaperä on jääkausien hiomaa vanhaa, karua peruskalliota, Viron kallioperä puolestaan on nuorempaa, ja sen sedimenttikivissä on paljon kalkkia, joka edistää monen kasvin kasvua.
Ensimmäiset muistikuvani virolaispuutarhoista liittyvät kalkkikivestä rakennettuihin pihamuureihin ja -pengerryksiin sekä havu- ja kivikkoistutuksiin, jotka lajirunsaudessaan poikkeavat suomalaisesta. Vuonna 1990 Eesti Aianduse ja Mesinduse Seltsin puutarhaneuvoja Külvi Kaus opasti meitä puutarhalehden lukijamatkalaisia Tallinnan puutarhakohteisiin, joissa vaikutuksen tekivät niin gladiolusharrastajien kukkanäyttely kuin erään pariskunnan lähes tuhannen eri kasvilajin ja -lajikkeen kukkapiha Arukülassa.
Kartanoiden ja linnojen menneen loiston aika on enää kappale historiaa, mutta sillä on ollut merkitys puutarhojen kehitykseen. ”Kartanon esikuvan mukaan herrasväen luota kotiinsa palaava talonpoika istutti pihaansa pihlajan, perusti kukkapenkin tai kokonaisen hedelmätarhan”, virolainen taidehistorioitsija Juhan Maiste kirjoittaa kirjassaan Linnoissa kreivien.
Suomeen tuli puutarhavaikutteita erityisesti Ruotsista, vaikka mallia saatiin muualtakin, kuten Viipurista ja Monrepos’n puistosta. Baltiansaksalainen aatelisto puolestaan rakennutti Viroon satoja kartanoita ja juurrutti maahan omia tapojaan. Kartanon omistajat harrastivat puutarhanhoitoa ja kasvattivat orangeriassa ja palmumajassa viikunapuita ja muita eksoottisia lajeja.
Vuosisatojen kuluessa Viron kartanot on useaan kertaan hävitetty ja perustettu uudelleen. Aikakaudesta riippuen puistojen esikuvat ovat vaihdelleet Versaillesista ja Pietarhovista englantilaiseen maisemapuutarhaan. Nykyään kartanot, kuten Vihula, Luua ja Palmse, sekä niiden puistot puukujanteineen liittyvät kauniisti ympäröivään maisemaan.
Pepi ja Valge Daam viihtyvät suomalaispihoilla
Monella suomalaispihalla kukoistaa viinikärhö Entel, loistokärhöt Valge Daam ja Piilu sekä tiukukärhö Juuli. Pepi-päärynä antaa satoa II vyöhykkeellä Porin seudulla, ja Tellissaare-talviomenaa kasvatetaan Keski-Suomen korkeudella hyvän säilyvyyden vuoksi. Edellä mainitut ovat virolaisia jalosteita, joita 1990-luvulla alkoi ilmestyä suomalaisiin puutarhamyymälöihin.
Itsenäistymistä edeltävinä vuosikymmeninä taimien tuonti Viroon oli niukkaa, mutta kasvilajeja ja -lajikkeita kerättiin Baltiasta ja muista Neuvostoliiton tasavalloista. Jõgevan jalostuslaitoksella, Pollin hedelmäntutkimuslaitoksella ja Sakun koelaitoksella jalostettiin puutarhakasveja, joita ei enää monessa markkinatalousmaassa kannattanut jalostaa kansainvälisten laitosten vallattua markkinat. Kasveja risteytettiin jopa yksityispuutarhoissa. Eurooppalaisilla ja Neuvostoliitossa jalostetuilla lajikkeilla tehtyjen risteytysten myötä Virossa syntyi uusia hedelmä-, ruusu- ja kärhölajikkeita.
Maan itsenäistyttyä virolaiset pääsivät esittelemään risteyttämiään lajikkeita naapurimaiden puutarhanäyttelyihin. Isokukkaisten kärhöjen isä Uno Kivistik sekä muun muassa pienikukkaisen Kaiu-pisarakärhön jalostaja Erich Pranno kuljettivat kärhöjen kukkia Suomeen yleisön ihasteltavaksi.
Pensasmaiset, puolikorkeat ja korkealle köynnöstävät kärhöt tuovat ilmeikkyyttä kasviryhmiin. Mallia Suomenkin pihoille on käyty katsomassa Kivistikin perheen Roogojan kärhötilalta, missä köynnökset ryöppyävät porttien ja pergoloiden tuella sekä kiipeilevät puiden ja pensaiden oksilla.
Jos elettäisiin normaalivuotta, monen suomalaisen puutarhakausi olisi alkanut retkellä Türin kukkamessuille. Virolaiset puolestaan saapuisivat suomalaisille puutarhamessuille. Puutarhat ja keväiset kukkamessut sekä Põltsamaan ruusutarha ja taimimyymälät ovat monen Viron-matkaajan vakiokohteita. Suomalaisia kiinnostavat tarhajuorun kaltaiset erikoisuudet sekä monelta pihalta jo hävinneet perinnekasvit. Havukasvien ja koristeheinien käyttö on Virossa runsaampaa kuin Suomessa, ja taimivalikoima on laaja.
Viiniköynnöksen viljely onnistuu jo avomaalla
Ennusteiden mukaan Etelä-Suomen olosuhteet alkavat tällä vuosikymmenellä muistuttaa ilmastoa, joka Latvian Riian alueella vallitsi 40 vuotta sitten. Muutos näkyy kasvivalikoiman monipuolistumisena. Lämpenemisen myötä tosin myös kasvitaudit ja tuholaiset lisääntyvät, sillä tuontikasvien mukana matkaavat tuholaiset eivät enää välttämättä kuole talven aikana.
”Virolaisissa puutarhoissa kasvatetaan jo aprikoosia ja Välimeren alueen puulajeja. Ikivihreät alppiruusut ovat tavallisia. Omalla pihallani skimmia on talvehtinut ja kukkinut jo viitenä vuotena”, tarttolaisen Jardin kukkakauppaketjun perustaja Janika Ilves kertoo.
Ilmaston lämpenemisestä hyötyy muun muassa viiniköynnös, jota kasvatetaan yhä enemmän. Sundom Wine syntyi Kaarlo Nelimarkan viiniköynnösharrastuksesta Vaasan Sundomissa ja on laajentunut jo 30 aarin alalle runsaan 40 vuoden aikana. Viljelyssä on 20 lajiketta, joista suurin osa kasvaa ulkona.
Viiniköynnös viihtyy myös Otepään kumpuilevilla rinteillä. Janika Ilveksen ja Ilmar Metsanurkin perustamalla Murimäen viinitilalla viiniköynnökset kasvavat avomaalla ja kasvihuoneessa jo kuudetta vuotta.
”Viisi vuotta sitten istutimme 500 tainta, ensin baltialaisia ja venäläisiä lajikkeita, kuten Zilga, Supaga, Hasanski Sladki ja Lauma. Niitä seurasivat keskieurooppalaiset lajikkeet Solaris, Rondo, Regent ja Frühburgunder. Kasvihuoneissa kasvavat Solaris, Regent ja Rondo sekä aitoviinilajikkeet Cabernet Cortis ja Glera”, Janika Ilves kertoo.
”Suurin huoli liittyy sadon kypsymiseen. Jos elo–syyskuun sää on kylmä ja pilvinen, rypäleet eivät ehdi saavuttaa riittävää sokeripitoisuutta.”
Luonnonkaunis tila on matkailukohde, jossa voi konsertista ja päivällisestä nauttien ihailla pengerretyllä rinteellä kypsyviä rypäleterttuja.
Jotta maailma olisi hieman kauniimpi
”Vielä 10–20 vuotta sitten virolaiset suuntasivat katseensa länteen, ja kaikki ulkomailta tulevat kasvit ja trendit kiinnostivat. Nykyään perinteinen virolainen piha vanhoine kasvierikoisuuksineen on taas suosittu etenkin maaseudulla, Janika Ilves kertoo.
Ja kukat – rakkaus niihin on ikuista. Virossa kimppujen sitominen pihan kukista on arvossaan, samoin leikkokukkien kasvatus. Daaliat, gladiolukset, kärhöt, leimut ja liljat – virolaisten ylpeys kukkanäyttelyihin kasvattamistaan kukista on ainutlaatuista. Kukkakimppu on Virossa erinomainen lahja, oli kyseessä sitten nainen tai mies, syntymäpäivä tai vierailu.
Kauneudenkaipuu ja rakkaus maahan yhdistävät puutarhaihmisiä lahden kahta puolta. Heille kasvitiedon omaksuminen on huvia ja erikoisuuksien hankkiminen intohimo. Vuosikymmeniä sitten syntynyt puutarhaystävyys voi kiteytyä vaikkapa yhteiseen ruusutarhahankkeeseen Salon ja Põltsamaan välillä.
Ehkä tähän aikaan sopii Arukülassa aikoinaan kohtaamani, lähes tuhat erilaista kasvia pihaansa istuttaneen vanhan herran ajatus: ”Tuntui, että oli täytettävä meihin kaikkiin ihmisiin kohdistuva velvollisuus tehdä maailmasta hiukan kauniimpi ja vähän parempi paikka elää.”