Huhtikuun alussa muuan ihminen päivitteli sosiaalisessa mediassa, että samaan aikaan kun Suomen presidentti käy pelaamassa golfia Yhdysvaltain presidentin kanssa, Viron presidentti avaa kirjamessut. Rinnastus saattoi olla hieman epäreilu Viron valtionpäämiestä kohtaan, mutta rivien välistä saattoi myös lukea yleisempää peiteltyä ironiaa sen suhteen, että samalla kun Suomen rooli maailmanpolitiikassa kasvaa, Viron asema kuihtuu yhä vaatimattomammaksi.
Viron edelliset presidentit Toomas Hendrik Ilves ja Kersti Kaljulaid olivat ulkopoliittisesti erittäin aktiivisia ja saivatkin tottua kuulemaan arvostelua niin liian vähäisestä mielenkiinnosta kotimaan asioihin kuin ulkoministeriön tontille astumisesta. Nykyisen tasavallan presidentin Alar Karisin leipälajina ulkopolitiikkaa sen sijaan ei voi pitää. Hän on itsekin sanonut olevansa mieluummin kuulolla kuin puuttumassa asioihin. Viron ulkopolitiikka henkilöityi pitkään pääministeri Kaja Kallakseen, joka Ukrainaa tukevan poliittisen linjansa ja peittelemättömän Venäjän-vastaisuutensa myötä nousi komeettana maailmanpolitiikan huipulle. Viime joulukuussa hänestä tuli Euroopan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja ja komission varapuheenjohtaja. Niin ristiriitaiselta kuin se tuntuukin, juuri tästä lähti liikkeelle Viron roolin väheneminen kansainvälisessä politiikassa.
Kaja Kallaksen Venäjää koskevissa näkemyksissä ei ollut sijaa kompromisseille edes ennen täysimittainen hyökkäyssodan alkua Ukrainassa. Usein muistellaan Eurooppa-neuvoston maratonkokousta vuonna 2021. Piskuisen maan pääministeri ilmoitti tuolloin vastustavansa Saksan liittokanslerin Angela Merkelin ja Ranskan presidentin Emmanuel Macronin ehdottamaa huipputapaamista EU:n ja Venäjän välillä. Väittely oli kiivasta, mutta Kallas jäi niskan päälle, Merkel ja Macron antoivat periksi. Tapahtuneesta hämmentynyt Macron oli Politico-lehden tietojen mukaan kysynyt Kallakselta, uskooko tämä olevansa pääministeri vielä seuraavana päivänä.
Viron pääministerin – jonka liittolaisiin kuului myös hänen tuolloinen kollegansa Sanna Marin – suorasukainen tyyli ja selkeä arvomaailma tekivät hänestä näkyvän hahmon kansainvälisillä kentillä. Ei ole lainkaan yllättävää, että Kallas oli ensimmäinen eurooppalainen hallituksen johtaja, jonka Venäjä etsintäkuulutti. Tämäkin kertoi selvää kieltä hänen järkähtämättömästä asenteestaan Moskovaa kohtaan. Kallaksen määrätietoisuus vaikutti myös läntisten valtionpäämiesten näkemyksiin Venäjästä. Viron varoittelut itänaapurin vaarallisuudesta olivat kaikuneet Euroopassa vuosikausia kuuroille korville, mutta nyt Kallaksen näkemystä pidettiin tilanteen kuvastimena.
Kallaksen hallitus tuki hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Ukrainaa asukasta kohden laskettuna enemmän kuin mikään muu maa maailmassa. Kansa ei pistänyt panostusta pahakseen, sillä Kallaksen suosio ampaisi hirmuiseen suosioon sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Vielä pääministerikauden alkaessa vuonna 2021 hänen henkilökohtaiset suosiolukemansa olivat olleet varsin vaatimattomia. Toki myös sotaprinsessaksi ja Baltian rautarouvaksi kutsuttua Kallasta arvosteltiin kotimaan asioiden unohtamisesta, mutta kaiken kaikkiaan pääministerin toiminta sai sotaa pelkäävän kansan sympatiat puolelleen. Ulkopoliittinen näkyvyys huipentui nimitykseen EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajaksi, ja kesällä 2024 Kallas jätti eronpyyntönsä pääministerin tehtävästä.
Virolle Kallaksen siirtymisellä uusiin tehtäviin oli ristiriitainen vaikutus. Yhtäältä Viron ääni alkoi kuulua Euroopassa entistä vaikutusvaltaisemmista asemista. Toisaalta Kallaksen lähtö herätti kysymyksen, miten tämä vaikuttaa Viron näkyvyyteen. Kallas kun ei ollut enää virolainen, vaan eurooppalainen. Pääministeriksi nimitettiin reformipuolueen Kristen Michal, jolla on pitkä tausta sisä- ja talouspolitiikassa, muttei kokemusta kansainvälisiltä areenoilta – siis juuri päinvastoin kuin Kaja Kallaksella.
Myös virolainen media ilmaisi jossain määrin huoltaan vaihdoksen seurauksista: pelättiin, että Viro saattaa menettää osan arvostetusta diplomaattisesta profiilistaan. Michal kuitenkin vakuutti virkaan astuessaan, että Viron ulkopoliittinen linja ei muutu – Ukrainan tukeminen ja valtion turvallisuus ovat edelleen prioriteettilistan kärjessä. Voidaankin sanoa, että suunta on sama, mutta tyyli toinen.
Samaan aikaan kun Kaja Kallas oli vakiinnuttanut asemansa maanosan politiikan ehdottomalla huipulla ja korkea EU-virka oli enää europarlamenttivaalien päässä, Suomen presidentiksi valittiin Alexander Stubb. Uusi valtionpäämies sai aloittaa ikään kuin juuri valmiiksi saadulla ladulla. Ukrainan sota oli muuttanut Suomen ulkopolitiikkaa. Valtiosta tuli Venäjän vastapuoli, joka on yhteisen rajan vuoksi kirjaimellisesti etulinjassa. Suomen Nato-jäsenyys sinetöi uuden tilanteen. Suurten muutosten aika ajoittui Sauli Niinistön toimikauden loppuun, ja Stubb jatkoi uuteen suuntaan avatulla ladulla eteenpäin.
Muutamassa kuukaudessa uusi presidentti ehti tavata valtaosan suurten liittolaismaiden johtajista. Huhtikuussa 2024 hän teki työvierailun Ukrainaan osoittaen tukeaan sodan tuhoamalle valtiolle. Eurooppalaisten valtionpäämiesten lisäksi Stubbille järjestyi nopeasti tapaaminen myös USA:n presidentin Joe Bidenin ja Kiinan johtajan Xi Jinpingin kanssa.
Alexander Stubb ei ole peitellyt sitä, että hän etsii Suomelle paikkaa maailman diplomatiassa. Vuoden 2024 suurlähettiläskokouksessa pitämässään puheessa hän totesi, että elämme uutta aikakautta. Euroopassa käydään sotaa ja globaalit voimasuhteet ovat muutoksessa. Tämän täytyy hänen mukaansa näkyä siinä, miten hahmotamme maailmaa ja paikkaamme siinä, ja miten me toimimme.
Politicon mukaan jo Stubbin virkakauden alun perusteella oli syytä olettaa, että häneen tullaan jatkossa kiinnittämään yhä enemmän huomiota. Stubbia luonnehdittiin karismaattiseksi ja kansainvälisesti kokeneeksi tekijäksi, jonka energisyyteen ja suorapuheisuuteen niin tukijat kuin kriitikot ovat jo aiemmin kiinnittäneet huomiota.
Kansainvälisen politiikan tarkkailijoiden mukaan Stubbin toiminta merkitsee Suomen lopullista irtiottoa aiemmalta pidättyvältä linjalta. Jo vuonna 2022 eli ennen presidenttikauttaan Stubb totesi irlantilaiselle lehdelle antamassaan haastattelussa, että on tullut aika jättää puolueettomuus historiaan ja valita puolensa. Stubbin roolista kertoo sekin, että YK:n turvallisuusneuvostossa juuri hän on käyttänyt puheenvuoron kaikkien Pohjoismaiden edustajana.
Näin olemmekin palanneet nettikommentaattorin huolenaiheeseen siitä, kuinka Suomi on astunut kansainvälisen politiikan etujoukkoihin ja Viro yrittää parhaansa mukaan roikkua perässä. Maaliskuun lopussa putosi uutispommi, kun Stubbin uutisoitiin käyneen Floridassa golfaamassa Donald Trumpin kanssa tämän kartanolla. Kyseessä oli toki epävirallinen tapaaminen ja aiheena jäänmurtajien ostaminen Suomesta. Samalla puhuttiin kuitenkin myös Ukrainan sodasta ja Stubbin kerrotaan vakuuttaneen Trumpille, ettei Putiniin voi luottaa. Kuten muistamme, Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kävi Helsingissä Stubbin vieraana vain vähän aiemmin. Epäilemättä presidentit tapasivat käydäkseen läpi puheenaiheita, jotka Stubb voisi nostaa esiin keskustellessaan Trumpin kanssa.
Virossa alettiin tietenkin heti pohtia, olisiko kenelläkään kotimaisella poliitikolla mahdollisuuksia päästä golfkentälle Trumpin seurassa. Lopputulos oli, että todennäköisesti ei. Ei edes Kaja Kallaksella, sillä Yhdysvaltain presidentti ei pidä Euroopan unionia samanvertaisena kumppanina, vaan syyttää sen käyttävän USA:ta hyväkseen. Sinällään golfkierros ei olisi Kallakselle ongelma. Ei hän Stubbin tasoinen mestari ole, mutta keskivertoa parempi harrastepelaaja kuitenkin.
Kahden maan ulkopoliittisen aseman muutosta voi tietenkin pitää myös puhtaana sattumana, jota edesauttoivat useat eri tapahtumat. Suomen vaikutusvalta lähti kasvuun Nato-jäsenyyden myötä vuonna 2023, sillä se toi maalle lisää painoarvoa kansainvälisissä turvallisuuskysymyksissä. Viro puolestaan sai joulukuussa 2024 ensi kertaa mahdollisuuden vaikuttaa Euroopan unionin politiikan muotoutumiseen ulkoasioiden korkean edustajan kautta, mutta maa itse ei enää ole ulkopolitiikassaan yhtä aktiivinen.
Kokonaisuuden kannalta tällä ei ole suurta merkitystä. Suomen presidentti on aina asemoinut itsensä Viron ystäväksi, ja puhuessaan hän pitää aina silmällä koko alueen, ei pelkästään Suomen etuja.