Virolaisten yhteisöt etnisen kotimaansa ulkopuolella ovat syntyneet kolmen muuttoaallon seurauksena. Ensimmäinen aalto suuntautui ennen kaikkea Venäjälle ja se kesti 1800-luvun puolivälistä ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Sen seurauksena syntyi virolaisyhteisö idässä. Toinen massamuuttoliike johtui toisesta maailmansodasta, ja se suuntautui pääasiassa länteen. Kolmas, nykyinen aalto alkoi Viron itsenäistyttyä uudelleen ja sai vauhtia EU-jäsenyydestä. Sekin suuntautuu länteen.
Virolaisyhteisön muodostuminen itään – ensimmäinen muuttoaalto
Ennen ensimmäisen muuttoliikkeen alkua Virosta lähdettiin aluksi Itämeren maihin ja vain harvoin valtameren taakse. Lähtijät olivat enimmäkseen nuoria miehiä, joita ajoi Venäjän keisarikunnan 25-vuotinen sotapalvelus.
1800-luvun puolivälistä lähtien lähtösysäyksenä oli maaorjuuden lakkauttaminen Viron- ja Liivinmaalla, uusi passilaki 1863, Viron yhdistäminen Venäjän rautatieverkostoon – erityisesti Siperian rataan – ja ennen kaikkea Viron olemattomat mahdollisuudet korkeakoulutukseen. Houkuttelevina tekijöinä olivat keskushallinnon suunnitelmat asuttaa asumattomat alueet, missä kannustimina olivat muuttajille myönnettävät edut ja tuet.
Vuonna 1917 Viron ulkopuolella asui 215 000 virolaista: virallisten tietojen mukaan idässä lähes 200 000 ja lännessä 15 000. Koko Venäjällä oli yli 300 virolaista koloniaa, joista suurimman ryhmän muodostivat Pietarin virolaiset. Virolaisista 90 % asui Venäjän Euroopan-puoleisessa osassa, mutta heitä asui myös Siperiassa, Krimillä ja Kaukoidässä. Usein virolaiset kerääntyivät uusiin kolonioihin samoilta seuduilta, minkä ansiosta he säilyttivät viron kielen lisäksi paikoittain myös omat kotimurteensa.
Viron itsenäistyminen 1918 lopetti laajemman muuttoliikkeen Venäjälle. Nuori valtio kutsui virolaisia takaisin kotiin. Paluumuuttajia tulikin niin paljon, että hallitus ei pystynyt ottamaan kaikkia vastaan vaan sääti ikärajoja ja asetti paluumuutolle muita ehtoja. Kaikkiaan Viroon palasi noin 37 500 ihmistä.
Virolaisyhteisöjen syntyy lännessä – toinen muuttoaalto
Lännessä suurin virolaisyhteisö oli muodostunut ennen ensimmäistä maailmansotaa Pohjois-Amerikkaan. Tähän joukkoon kuului mm. Venäjän sota- ja kauppalaivoilta karanneita merimiehiä, vuoden 1905 vallankumouksen ajamia poliittisia pakolaisia sekä aluksi Venäjälle muuttaneita uudisasukkaita. Pienempiä yhteisöjä oli muodostunut jo ennen Viron itsenäistymistä myös naapurimaihin Latviaan, Suomeen ja Ruotsiin.
Toisen laajemman muuttoliikkeen aiheutti toinen maailmansota. Aiempaan muuttoaaltoon verrattuna se oli lyhytkestoinen, intensiivinen ja pakon aiheuttama. Sodan aikana virolaisia karkotettiin suuria määriä myös itään, mutta suurin osa niistä, jotka ankarissa olosuhteissa jäivät eloon, palasivat heti tilaisuuden tullen takaisin Viroon.
Toinen aalto käynnistyi 1939, kun virolaisia lähti siirrettävien baltiansaksalaisten mukana Saksaan. Etnisiä virolaisia lähti myös 1943 ja 1944 evakuoitavien vironruotsalaisten mukana Ruotsiin. Lisäksi sodan aikana monia värvättiin tai mobilisoitiin Suur-Saksaan. Mobilisaatiota välttääkseen joukko virolaismiehiä pakeni Suomeen, missä heistä muodostettiin oma rykmentti, joka otti osaa taisteluihin Suomen itsenäisyyden puolesta.
Maastamuuton huippuvuosi saavutettiin kesällä ja syksyllä 1944. Puna-armeijan edetessä kohti Viroa siviiliväestö pakeni uutta neuvostomiehitystä Suomeen ja Ruotsiin, mutta myös Saksaan. Moni Saksan armeijassa palvellut ja joukkojen mukana Saksaan joutunut mies pääsi lopulta länteen.
Toisen maailmansodan seurauksena Virosta länteen lähti arviolta jopa 80 000 virolaista, joista 6–9 % menehtyi matkalla. Saksaan siirtyi yli 40 000 ja Ruotsiin lähes 26 000 virolaista. Itävaltaan ja Tanskaan päätyi vähän yli tuhat ihmistä. Kaikissa mainituissa maissa toimi pakolaisleirejä. Kun suurin osa Ruotsiin päässeistä sai jäädä maahan pysyvästi, Saksaan, Tanskaan ja Itävaltaan päässeet virolaiset joutuivat jopa seitsemän vuoden leiriajan jälkeen muuttamaan eteenpäin. Pääasiallisia muuttokohteita olivat USA, Kanada, Australia, Englanti, Brasilia ja muut merentakaiset maat. Osa länteen päätyneistä tai sinne matkalla olleista virolaisista palasi heti sodan loputtua takaisin Viroon, yhteensä noin 11 000 siviiliä ja 10 000 sotilasta.
Aiemmin maasta muuttaneet mukaan luettuna virolaisia asui lännessä 1945 arviolta yli 90 000. Samaan aikaan virolaisia asui maailmalla kaikkiaan noin 200 000 henkeä.
Viron itsenäistyessä uudelleen 1991 suurin Viron ulkopuolinen virolaisyhteisö (46 000 henkeä) oli edelleen Venäjällä. Vuoteen 2000 mennessä virolaisten määrä Venäjällä väheni 28 000:aan, ja oli siten samaa luokkaa kuin USA:n ja Kanadan virolaisyhteisöt. Viron itsenäistyttyä Venäjältä halusi palata etniseen kotimaahansa joka neljäs virolainen, mutta lännessä asuvista virolaisista palasi vuosina 1989–2000 vain tuhat henkeä.
Virolaisten lukumäärä suurimmissa kohdemaissa vuosina 1990, 2000 ja 2015.
Kolmas aalto – jälleen länteen
Kolmannen muuttoaallon synnytti Neuvostoliiton hajoaminen ja sen seurauksena syntynyt mahdollisuus liikkua. Muuttoaallosta oli nähtävissä enteitä jo kuitenkin ennen sitä. Neuvostoliiton hajoaminen aiheutti muuttoaallon neuvostotasavalloista pois, niin että esimerkiksi Virosta lähti noin 144 000 ihmistä eli Viron vähemmistöistä lähes neljännes.
Siihen saakka virolaisilta ulottumattomissa olevat länsimaat olivat vuoden 1990 jälkeen vain lento- ja laivamatkan päässä, jos sai viisumin. Tällainen vapaus innosti hakemaan töitä, toteuttamaan itseään, etsimään haasteita ja asuinpaikkaa Länsi-Euroopasta. Muutto länteen pysyi kuitenkin vähäisenä. Kun Viro liittyi Euroopan unioniin 2004, muutto lisääntyi huomattavasti. Pääasiallisia muuttokohteita olivat Länsi-Euroopan maat, ennen kaikkea Iso-Britannia, Irlanti, Suomi ja Ruotsi. Kautta historian ulkovirolaisia oli ollut eniten Venäjällä, mutta vuodesta 2014 lähtien suurin virolaisvähemmistö onkin löytynyt Suomesta. Toki virolaisyhteisöt Venäjällä, Ruotsissa, Saksassa, USA:ssa, Kanadassa ja Australiassa olivat edelleen merkittäviä. Samoihin aikoihin ulkovirolaisia arvioitiin olevan 150–200 000, eli kaikista virolaisista 15 %.
Muuttoliike Virosta Suomeen oli huomattavaa jo 1990-luvun alussa, sillä Suomi oli antanut inkerinsuomalaisille luvan paluumuuttoon. Suomen kielen taito ja läheinen sijainti oli monille virolaisille tärkeimpiä syitä valita juuri Suomen. Muutto kiihtyi jälleen 1990-luvun lopun taloudellisen ahdingon ja Viron EU-jäsenyyden myötä ja saavutti huippunsa 2008 alkaneen talouskriisin aikana. Suomi on ollut näihin päiviin asti Viron maastamuuton suosituin kohde: Viron muuttoliikkeestä puolet kohdistuu Suomeen, missä asuukin jo 50 000 Viron kansalaista. Talouskriisin aikana Suomeen menijöitä pidettiin mediassa usein helpomman tien kulkijoina, elintasopakolaisina, helpon elämän etsijöitä ja suurten rahojen sokaisemina poikina. Tilastojen perusteella suurin osa Pohjoismaihin lähtijöistä oli kuitenkin maaseudulta kotoisin olevia yli 30-vuotiaita miehiä, jotka hakivat ulkomailta elatusta perheelleen. Suomeen muuton ominaispiirre on myös paluumuutto, sillä yhä useammat palaavat kotimaahan jonkin aikaa ulkomailla asuttuaan.
On yleinen käsitys, että ensimmäisessä muuttoaallossa lähti ennen kaikkea talonpoikia, toisessa Viron eliittiä ja kolmannessa lääkäreitä ja työläisiä eli ”kalevipoikia”. Tarkemmin tutkittaessa huomataan, että kaikissa muuttoaalloissa on ollut laaja sosiaalinen kirjo. Ensimmäisen muuttoliikkeen alussa enemmistönä olivat tosiaankin talonpojat, mutta jo vuosisadan vaihteessa Venäjän virolaisten joukossa oli enemmän sivistyneistöä kuin koti-Virossa. Syynä tähän olivat tietenkin opiskelumahdollisuudet Pietarin yliopistossa ja muissa korkeakouluissa, mutta myös upseerien ja virkamiesten uramahdollisuudet Venäjän keisarikunnassa. Sodan pyörteissä toisen muuttoliikkeen aikana merten taakse päätyi monia kirjailijoita, opettajia ja poliittisesti aktiivisia toimijoita. Muuttajien koulutustaustaa tutkittaessa nähdään kuitenkin, että vallitsevana oli kansakoulu.
Virolaisten muuttoliike Suomeen 1991–2015
Lähde: Tilastokeskus
Aivan kuin kolmannessa muuttoliikkeessä, myös ensimmäisen ja toisen muuttoaallon suurin ryhmä olivat työikäiset miehet, toisena olivat nuoret ja sen jälkeen lapsiperheet. Kolmannen muuttoaallon tilastoista nähdään, että eniten Virosta lähtee 20–39-vuotiasta väkeä, mutta kolmas aalto on sosiaalisten ja taloudellisten erojen puolesta aiempia aaltoja huomattavasti moninaisempi.
Yleensä muuttoa toiseen maahan motivoi halu parantaa yleistä elämänlaatua. Ulkomaille lähdetään usein siinä vaiheessa, kun ollaan aloittamassa itsenäistä elämää ja ollaan kiinnostuneita uusista haasteista, tai ollaan perustamassa perhettä, mikä taas lisää todennäköisyyttä jäädä muuttomaahan pysyvästi. Vaikka kolmannen aallon päämotiivina on nähty ulkomailta saatu palkkatulo, lähtijöitä houkuttelee myös korkeampi elintaso, luotettavalta tuntuva sosiaaliturva ja paremmat työolosuhteet. Uralla eteneminen ei ole enää pääasiallinen syy, ja ulkomailla työskennellään fyysisen työn tekijöinä.Kaikista ulkomailla työskentelevistä on huippuosaajia noin viisi prosenttia.
Viimeisten kahdenkymmenen vuoden muuttoliikkeeseen kuuluu myös työperäinen ja länteen suuntautuva työmatkustus eli pendelöinti, joka saavutti huippunsa vuonna 2008 alkaneen talouskriisin aikana. Virolaiset ovat Euroopan pendelöivimpiä kansoja: Virossa on 15,8 pendelöijää tuhatta asukasta kohti. Paljon kertova on myös se seikka, että 2013 Viron työikäisestä väestöstä 14 %:lla oli kokemusta ulkomailla työskentelystä, kun vastaava luku muualla Euroopassa oli vain yhdeksän prosenttia.
Useassa maassa asuvien ihmisten arkitoimet jakautuvat myös usean maan kesken: koti on Virossa, työ Suomessa, ystävät ehkä Norjassa. Tällainen tapaus ei ole nykyvirolaisille enää ollenkaan tuntematon. Useassa maassa elämistä edistävät Viron valtion tarjoamat sähköiset palvelut, joiden ansiosta asioita voi hoitaa ja olla aktiivinen kansalainen missä päin maailmaa tahansa.
Kolme muuttoaaltoa rinnakkain
Jos analysoidaan yhteisöjen kehittymistä kolmessa muuttoliikkeessä, voidaan hyvin yleistäen todeta, että kaikkia liikkeitä yhdistää yhteyden pitäminen viron kieleen, perinteisiin ja muihin samassa maassa asuviin virolaisiin. Myös kutakin muuttoaaltoa erikseen tarkasteltaessa voidaan nähdä jokin konkreettinen ulkovirolaisten yhteisöä yhdistävä tekijä.
Ensimmäisessä aallossa näkyy selvästi, että yhdistävänä tekijänä toimi kirkko. Usein muuttoliikkeen alkuvaiheessa Venäjän eri alueille asettuneet virolaiset käyttivät saksalaisten tai suomalaisten kirkkoja. Myöhemmin talouden kohentuessa kyettiin rakentamaan oma kirkko, ja usein kirkon yhteyteen laitettiin koulu, missä lapset saivat viron kielen opetusta. Venäjän keisarikunnassa lapsilla oli oikeus käydä viisi luokkaa äidinkielistä koulua. 1930-luvulla kansalliskielisten jumalanpalvelusten pitäminen ja omakielisten koulujen toiminta kiellettiin. Siitä lähtien viron kielen taito alkoi virolaisyhteisöissä heiketä.
Kirkko ja papit olivat tärkeitä myös yhdistystoiminnassa. Ensin perustettiin sivistys- ja kulttuuriseuroja. Pappi saattoi julkaista yhteisön toiminnasta kirjoituksia Viron lehdissä tai jopa yhteisön itse julkaisemassa lehdessä. Pietarissa ryhdyttiin 1800-luvun lopusta lähtien perustamaan myös opiskelijoiden osakuntia ja poliittisia järjestöjä.
Toisen aallon yhteisöjä yhdistivät yhdistykset ja monenlaiset järjestöt, joita alettiin perustaa heti pakolaisleireillä. Ensimmäisen aallon tapaan tärkeänä pidettiin lasten äidinkielistä opetusta. Omilla konsteilla ja usein jopa ilman lupaa lapsille ryhdyttiin järjestämään viron opetusta. Viron kieltä, historiaa ja kulttuuria välitettiin viikonloppuisin, ja loma-aikoina myös lasten- ja nuortenleireillä. Viron kielen, kulttuurin ja mielen säilyttämisen ohella näkyvää toimintaa oli myös poliittinen työ Viron vapauttamisen puolesta.
Ensimmäiseen aaltoon verrattuna tiedotusvälineet olivat jo kehittyneempiä, joten kaikki suuremmat yhteisöt julkaisivat omaa vironkielistä lehteä, ja monissa maissa oli myös vironkielisiä radio-ohjelmia. Median välityksellä saatiin tietoa oman yhteisön toiminnasta ja muiden sisaryhteisöjen kuulumisista, mutta tärkeitä olivat myös uutiset koti-Virosta.
Ensimmäisessä muuttoaallossa muuttaneet saattoivat tilata lehtiä kotimaasta, mutta toisen aallon virolaisille se ei poliittisista syistä ollut mahdollista. Siksi lännessä alettiin heti sodan päätyttyä etsiä keinoja painaa vironkielisiä oppi- ja tietokirjoja, ja kun taloustilanne parani, voitiin perustaa myös omia kustantamoja. Oppimateriaalien lisäksi alettiin julkaista myös vironkielistä kaunokirjallisuutta. 1950-luvun jälkipuoliskolle asti ulkomailla julkaistiin vironkielisiä kirjoja jopa enemmän kuin kotimaassa.
Odotustenmukaista oli, että ulkovirolaisyhteisöissä aktiivista kulttuuritoimintaa jatkettiin; olihan siihen totuttu jo Virossa. Kuorojen, teatteriryhmien ja orkestereiden lisäksi ulkomailla toimi monia harraste- ja muita toimintaryhmiä.
Kolmatta muuttoaaltoa yhdistää ennen kaikkea internet ja siihen perustuva yhteydenpito. Virtuaaliympäristöt palvelevat erityisesti tiedonhakua, jonka tarkoituksena on saada apua äidinkielellä uudessa maassa asumiseen. Tärkeää on myös, että internetin kautta voidaan olla yhteydessä muihin ulkovirolaisiin.
Kirkon rooli on kolmannessa muuttoaallossa vähäinen. Viimeisten 20 vuoden kuluessa myös ulkovirolaisten yhdistysten toiminta on vähentynyt. Syynä tähän lienee ulkovirolaisten jatkuva yhteys kotimaahan, mutta myös se, että Viron kulttuuria – esiintyjiä, konsertteja ja näyttelyitä – voidaan viedä ulkovirolaisyhteisön ulottuville. Kotimaan kulttuurielämää voi seurata myös internetin välityksellä. Kolmannessa aallossa ulkomaille muuttaneet pysyvät edelleen Viron uutistoiminnan ulottuvilla. Erilaiset sähköiset palvelut, kuten sähköinen äänestys, antavat ulkovirolaisille mahdollisuuden osallistua Viron yhteiskuntaan aktiivisesti myös ulkomailta käsin.
Oman kulttuuritoiminnan asemesta kolmannen aallon muuttajien toiminta keskittyy kansallisten merkkipäivien viettoon ja kulttuuriperinteen vaalimiseen. Etusijalla on vieläkin lasten ja nuorten kulttuurikasvatus: luodaan virolainen kulttuuriympäristö ja käytetään viron kieltä myös kodin ulkopuolella. Kolmannen aallon virolaisyhteisöissä hyvin tärkeitä ovatkin pienten lasten kerhot ja piirit. Kouluikäisten sunnuntaikoulut tukevat myös sopeutumista monikulttuuriseen elämään, ja nuoria tuetaan elämään kahdessa kulttuurissa yhtä aikaa.
Yhteenveto
Ensimmäisen muuttoliikkeen virolaisia on kuvattu seuraavasti: ”Kaksi virolaista, kolme kirkkoa.” Toisen maailmansodan jälkeen kuvaus oli: ”Kaksi virolaista, kolme keskusjärjestöä.” Voisikohan kolmatta aaltoa kuvata näin: ”Kaksi virolaista, kolme internetyhteisöä”?
Kolmea virolaisten muuttoliikettä tarkasteltaessa huomataan yhteistä ensimmäisen ja kolmannen aallon lähdön syissä, samoin muuttoa suosivissa tekijöissä. Kummankin aallon sysäsivät liikkeelle taloudelliset tekijät. Lähtijät olivat aktiivista työväestöä.
Muuttoa helpotti silloin ja helpottaa nyt byrokratian ja liikenteen kehittyminen: ensimmäistä aaltoa kasvatti uusi passiasetus ja Venäjän valtion tuki uudisasukkaille. Kolmatta aaltoa on kasvattanut Schengen-alueen laajentuminen Viroon ja Viron EU-jäsenyys. Ensimmäistä liikettä itään houkutteli vasta rakennettu Tallinnan ja Pietarin välinen rautatie, ja sittemmin Siperian rata. Nykyään muuttoa helpottavat tiheät laiva- ja lentoyhteydet Viron, Suomen ja Ruotsin välillä.
Muuttotendenssejä analysoitaessa nähdään selvästi, että virolaiset vievät uuteen maahansa kielen, kulttuurin (ja erityisesti laulun ja tanssin) ja tavat, joita vaalitaan uudessa maassa useiden sukupolvien ajan. Kunkin muuttoaallon virolaisia yhdistää jokin tietty tekijä, esimerkiksi kirkko, yhdistykset ja internet. Nykyisin huomaa hyvin, että ulkoyhteisöt ovat tiiviissä yhteydessä kotimaahan ja muihin ulkovirolaisyhteisöihin internetin, vilkkaiden kulttuurikontaktien ja henkilökohtaisten verkostojen kautta. Suuri osa uusimman aallon muuttajista on jatkuvassa yhteydessä myös muihin paikallisiin ulkovirolaisiin. Kaikkia kolmea aaltoa yhdistää se, että virolaisuuden säilyttämistä uudessa kotimaassa pidetään tärkeänä riippumatta syistä, joiden vuoksi Virosta on lähdetty.
Ensimmäisen ja toisen aallon perusteella voidaan väittää, että ulkovirolaiset muodostavat hiljaisen väestöresurssin, joka voi sopivien olosuhteiden koittaessa palata Viroon ja rikastaa Viron yhteiskuntaa ulkomailla hankkimallaan tietotaidolla.
Lyhennelmä Eesti inimarengu aruanne 2016/2017 -teoksessa julkaistusta artikkelista Eestlased maailmas.