Oleg Pissarenko on Virossa arvostettu musiikin moniottelija – kitaristi, pianisti, säveltäjä ja sovittaja sekä useita jazzklubeja ja -festivaaleja pyörittävä tuottaja. Säveltäjänä hän kuitenkin koki jazzin raamit liian ahtaiksi ja nimittää instrumentaaliteoksiaan mielentilamusiikiksi.

Bongaamme toisemme Viru-keskuksen kirjakaupan kahvilassa, ja Pissarenko ehdottaa heti rennosti sinunkauppoja. Mikä helpotus, haastattelun tuiskeessa teitittelystä tuppaa lipsahtamaan helposti.

Oleg Pissarenko toteaa lapsuutensa olleen sataprosenttisen venäläinen. Hän syntyi 1978 Narvassa ja vietti siellä huolettoman lapsuuden. Isoisä toimi ennen eläkkeelle jäämistään johtajana Kreenholmin tekstiilitehtaassa, jossa työskenteli 11 000 ihmistä. Isoäitikin oli yhden tehtaan johtaja, äiti henkilöstöjohtaja. Tausta ei tarjonnut luksuselämää.

”Neuvosto-Virossa asema ei merkinnyt mitään, johtajan palkka oli pienempi kuin tehtaan insinöörillä. Ei ollut omaa autoa eikä säästöjä. Aatteen miehenä isoisä uskoi rakentavansa parempaa tulevaisuutta. Ei ottanut lahjuksia, vaikka rahaa tarjottiin kassikaupalla. Olin suuren päällikön lapsenlapsi, vaikka itse en sitä tajunnut.”

Pissarenko hymyilee ja kauhoo puheen lomassa suuhunsa kakkupalaa. Itseironinen huumori höystää usein juohevaa tarinointia.

Isoisä sai tehtaalta kuitenkin pienen mökin Narva-Jõesuun rantakaupunkiin. Oli oma tontti ja kasvimaa, meri ja metsät. Siellä Oleg vietti aurinkoisia lapsuuden kesiä. Sienessä käytiin veneellä Narvajoen toisella puolella, nykyisellä Venäjällä. Rajasta ei ollut tietoakaan.

Mutta vuonna 1990 tapahtui jotakin, josta alkoi suuri murros. Raskas jalkapallomaali kaatui ja osui 12-vuotiasta Olegia päähän poikien pelatessa metsikössä. Hänet pelasti isoisän mökkinaapuri, Narvan sairaalan ylilääkäri, joka hankki asiantuntija-apua Leningradista. Viikon kuluttua Oleg heräsi koomasta.

”Vuotta myöhemmin Viro itsenäistyi. Aloin miettiä, että Viro – mikä juttu tää on? Halusin pois Narvasta, 1990-luvun alussa siellä oli paljon rikollisuutta, koulussa ja kadulla pummattiin tupakkaa ja rahaa. Harrastin musiikkia, isä opetti kitaraa ja sain päähäni, että minusta tulee rokkitähti. Päätin lähteä Tallinnaan, vaikka vanhemmat olivat sitä vastaan.”

Lukion jälkeen Pissarenko lähtikin Georg Otsin musiikkiopistoon, jossa hän valitsi kevyen musiikin linjan. Jazzkärpänen puraisi rokkaria jazzin sointuja opetellessa. Muuten alku oli hankala, tunnit olivat viroksi ja monien muiden tavoin Oleg ajatteli, että miksi haaskata aikaa kielen oppimiseen, kun reilun miljoonan asukkaan maasta lähdetään kohta maailmalle rahaa tienaamaan.

”Ekana vuonna rupesin juttelemaan virolaisten kanssa. Toisella luokalla aloin ymmärtää ja halusin oppia lisää kieltä ja kulttuuria, löytää oman paikkani tässä maassa. Kun venäläiset ystävät vaihtuivat virolaisiin, vanhat kaverit syyttivät minua luopioksi ja loikkariksi.”

Pissarenko sävelsi omia kappaleita jo musiikkikoulussa ja perusti bändejä, joissa soitti myös opettajia. Päättökokeessa hän esitti oman sävellyksensä. Kouluaikana nuoresta miehestä tuli myös periaatteellinen kristitty, jonka elämää määritti jazzin lisäksi raamattu.

”Raamattu oli osa elämääni kymmenen vuotta, kävin läpi eri kirkkokunnat vapaakirkoista luterilaiseen ja katoliseen. Perustelin kaikkea jumalan tahdolla, äänitin levyjä ja halusin levittää raamatun sanomaa. Ensimmäisen albumini nimi oli IHTYS, kala, kristinuskon symboli. Nuori ihminen on maksimalisti, uskoin että muutan maailmaa”, Pissarenko hymähtää.

Noihin aikoihin hän muistuttikin Jeesusta pitkine kiharaisine hiuksineen ja partoineen. Ja musiikin säveltäminen on hänen mielestään edelleen jumala(ll)ista, todisteena vaikkapa Arvo Pärt tai Sibelius.

Rahaakin pitää tienata

Koulun jälkeen Pissarenko muutti Tarttoon, opetti Heino Ellerin musiikkiopistossa jazzkitaraa ja soitti eri kokoonpanoissa. Ja eli köyhyysrajalla.

”Rahat oli lopussa koko ajan eikä palkalla pärjännyt. Uskoin olevani nerokas säveltäjä, jota maailma ei ymmärrä. Mietin eikö tosiaan ole vaihtoehtoa. Raamattu siinä vieressä kertoi, että köyhien on taivasten valtakunta. Ihmettelin missä se on ja miksi nyt pitää olla helvetti”, Pissarenko kertoo, taas naurahtaen.

Hän päätyi siihen, että on ryhdyttävä itse yrittämään. Syntyi ensimmäinen konserttisarja Rajamuusika. Pissarenko toi Tarttoon Marju Kuutin ja muita tunnettuja tallinnalaisia muusikkoja. Hän loi oman firman ja sai taakseen kaupunginjohtaja Urmas Kruusen. Tarttoon perustettiin jazzklubi. Tukea alkoi tulla myös Kultuurikapital-säätiöltä ja yrityksiltä.

”Pyöritin jazzklubia neljä vuotta, kuukaudessa oli 20 konserttia, julkaisimme joka kuu omaa lehteä. Perustimme myös iDeeJazz-festivaalin, sillä halusin tuoda Tarttoon kansainvälisiä artisteja. Jossain vaiheessa minulla oli Tartossa oma lehti, oma jazzmusiikin osasto koulussa, oma klubi ja oma festivaali. Pääsin köyhyydestä.”

Tartossa Pissarenko niitti mainetta ja kunniaa, mutta sisimmässä hiersi silti Narva. Kun Tarton yliopisto perusti filiaalin Narvaan, Pissarenko tunsi hetken koittaneen ja heitti oppilaitoksen tuoreelle johtajalle Katri Raikille ehdotuksen jazzklubista. Nyt Pissarenko on jo 13 vuoden ajan järjestänyt kuukausittain konsertin korkeakoulun aulassa. Myös iDeeJazz-festivaali vietiin Narvaan.

Kunnes vuonna 2018 Pissarenko huomasi haukanneensa liian ison palan. Hän toimi Viro 100 -juhlavuoden ohjelmaan kuuluneen Baltic Sun -festivaalin pääjärjestäjänä Narvassa, mutta lipunmyynti sakkasi ja festivaali jäi ilman luvattua tukea. Velkaa kertyi, päälle kaatui avioerokriisi ja kaiken kruunasi keikkailun katkaissut korona.

”Se oli elämäni syvin kuoppa. Jälkikäteen tajusin, että 15 vuotta Tartossa oli liian pitkä aika. Ei kai valinta Tarton kunniakansalaiseksi voi olla elämän päämäärä. Mutta kriisistä selvittyäni ymmärsin, että elämä on sittenkin kaunis.”

Monta Olegia

Tuolloisissa haastatteluissaan Pissarenko puhuu paljon rakkaudesta, empatiasta ja anteeksiannosta, aikoo lopettaa festivaalien järjestämisen ja sanoo keskittyvänsä vain musiikkiin.

”Tykkäsin miettiä suuria asioita”, Pissarenko kuittaa ja tunnistaa itsessään monta Olegia.

Venäjää puhunut narvalaispoika on eri ihminen kuin virheettömän viron opetellut ja Tarttoon muuttanut Oleg. Säveltäjänä ja muusikkona hän on eri mies kuin tapahtumajärjestäjä-Oleg.

”Konserttijärjestäjänä puhun kiireesti ja kovaan ääneen, ajattelen nopeasti, heilutan käsiä, olen tuottelias. Säveltäjänä muutun hitaaksi ja filosofiseksi, mietin syvällisiä ja puhun esoteerisista asioista.”

”Minulle säveltäminen on syvin kontakti elämään. Siihen sisältyy iso osa omaa maailmankatsomusta. Kun käyn sisimmässäni jotakin läpi, haluan ilmaista sen musiikillisin keinoin, tehdä levyn ja antaa sille filosofiaani ilmentävän nimen. Ja kun parin kuukauden päästä kuuntelen sitä, huomaan, että on kehityttävä eteenpäin. Olen tuottelias, etsin ja etsin.”

Vuonna 2019 Pissarenko muutti Tallinnaan. Samalla lähti tukka ja parta. Myös mieli muuttui, jazzklubit ja festivaalit herätettiin uudelleen henkiin. Oikeastaan vauhti vain kiihtyy: tänä vuonna iDeeJazz järjestetään Tarton ja Narvan lisäksi myös Tallinnan kupeessa Viimsissä. Ulkomaiset artistit kiertävät kustannustehokkaasti kaikki kolme esiintymispaikkaa.

Pää edellä hän hyppäsi myös uuteen projektiin Italiassa. Pissarenko oli ystävystynyt Tallinnassa työskennelleen Paolo Michelozzin kanssa. Eläköitynyt Michellozzi asuu nyt Milanossa, jonne miehet alkoivat puuhata pohjoismaista jazzia esittelevää tapahtumaa. Tukea saatiin Suomalais-virolaiselta kulttuurisäätiöltä. Aikataulun tiukkuudesta kertoo, että hanke polkaistiin käyntiin tämän vuoden keväällä ja Milano Jazz Vibes toteutui syyskuussa.

Suurista riskeistä, työstä ja murheista huolimatta kaikki meni Pissarenkon mukaan nappiin. 150-paikkaisen teatterin salit myytiin loppuun kahtena päivinä, joista toinen oli omistettu suomalaiselle ja toinen virolaiselle jazzille. Suurin päivälehti Il Fatto Quotidiano ja parikymmentä muuta italialaismediaa uutisoi tapahtuman.

Nyt parivaljakko suunnittelee tapahtuman järjestämistä useamman kerran vuodessa, onhan Milano miljoonakaupunki, jossa käy satoja tuhansia turisteja vuodessa. Tarkoitus on hankkia mukaan artisteja myös muista Pohjoismaista.

Itä-Viron ja itsensä iloksi Pissarenko perusti viime vuonna Narva-Jõesuu Jazz -kesäfestivaalin. Häntä ilahdutti erityisesti, että paikalle on tullut paljon kuulijoita Tartosta, Tallinnasta ja Helsingistä, monet ensimmäistä kertaa elämässään. Pissarenkon mielestä on korkea aika nähdä Narva uusin silmin.

Pissarenkon omakin suhde venäläisyyteen on kimurantti, siihen vaikuttaa Ukrainan sodan lisäksi se, että miehen molemmat isoisät olivat syntyperältään ukrainalaisia. Narvan ulkopuolella hänellä ei ole juurikaan kontakteja venäläisyhteisöön.

”Virolainen yhteiskunta ei ymmärrä, miksi narvalaiset ovat sellaisia kuin ovat. On helppoa sanoa, että ihmiset ovat tyhmiä, opetelkaa kieli. Taustalla ovat ihmisten tunteet ja elämät, syvät haavat ja paha mieli. Ensin heidät heitettiin jostain Venäjän aroilta Narvaan töihin, sitten tuli vuosi 1991 ja heille sanottiin, että häipykää täältä. Kansalaisuus olisi tullut antaa jo 1990-luvun alussa ja alkaa rakentaa me-tunnetta.”

Näyttää siltä, että mies lähti Narvasta mutta Narva ei ole lähtenyt miehestä.