Kurki

Kurki on menestynyt hyvin Virossa. Kurjen pesimäkanta on viimeisten vuosikymmenten aikana moninkertaistunut. Myös Suomessa kanta on voimakkaasti kasvanut.

Yksi tärkeä selitys linnun menestykselle on, että kurki on omaksunut uusia pesimäpaikkoja. Soilta kurki, siis Viron suokurki, on levinnyt myös rantakosteikkoihin ja sieltä jopa kuiville heinäisille rantaniityille. Kurki on oppinut myös pienemmille suolaikuille, hyvinkin pienille, metsän kätkemille.

Näkyvimmillään ja kuuluvimmillaan kurki on syysmuuton aikana. Aika paljon kurki vierailee pelloilla ja niityillä, myös keväisin. Kylvökurki kertoo viljelijälle oikean kylvöajan. Uusi piirre on ”luppokurkien”, vielä sukukypsäksi ehtimättömien lintujen kerääntyminen yhä kasvaviin, jopa satapäisiin kesäparviin.

Kun Suomesta muutolle lähtevät kurjet varsin paljon lepäilevät ja tankkaavat Virossa, kerääntyy Viron Läänemaalle syyskuun alkupuolella ja puolivälissä enimmillään jopa parikymmentä tuhatta kurkea. Huuto on hurja kun tuhatpäinen parvi pyörii nousevassa termiikissä; tai pauhaa hieman peloissaan, levottomana iltapimeässä luodoilla ja niiden matalikoilla, yöpymispaikoillaan. Aamuhämärissä kurjet taas nousevat kohti jo korjattuja peltoja ja tuoreita niittyjä.

Kurkia on helpoin seurata lintutorneista ja pieniltä peltoteiltä. Kurjet ansaitsevat ruokarauhan muuttomatkaa varten.

Kurkien muuttoreitillä Virosta kohti talvehtimisalueita on kaksi pääsuuntaa. Itäinen kulkee Unkarin Hortobágyn pustan kautta kohti pohjoista Afrikkaa ja lähi-itää. Itäisen reitin kurkia palaa Hortobágysta kuitenkin suuri määrä takaisin suoran läntisen reitin kurkien joukkoon Espanjan valoisiin tammimetsiin. Näistä kurjista osa jatkaa edelleen läntisen Afrikan pohjoisosiin.

Ruokatilanne sekä säät ja tuulet – hyvät ja huonot – ohjaavat kurkea joko viihtymään pidempään levähtäessään Virossa tai jatkamaan piankin eteenpäin. Muuton huippu on Virossa yleensä syyskuun puolivälin vaiheilla, mutta muuttoparvia voi nähdä elokuulta jopa pitkälle lokakuuhun.

Folklore ja kulttuurin moninaisuus

Kurjet lähtevät, kurjat ilmat
Hanhet lähtevät, halla on maassa.
Joutsenet lähtevät, lumi on alla

Näin rytmittävät vapaasti suomennettuna vanhat Viron folkloren tulkinnat kurkien ja muiden suurten lintujen viipymistä ja lähdön aikaa.

Kurki suosii myötäisiä tuulia ja keskipäivän termiikkejä noustakseen korkealle. Sieltä on isosiipisten lintujen helppo liukua taas eteenpäin. Joskus kurjet kiirehtivät yön selkäänkin. Ja kun kurjet lähtevät hyvillä ilmoilla, tietää se, että tulossa on huonot ilmat. Halla maassa kertoo, että niin kauan kuin ei ole toistuvia yöpakkasia, hanhet voivat viivytellä, koska niillä on sulat laitumet rannoilla ja niityillä. Osa joutsenista, jotka syövät myös sulissa rantavesissä, voivat viivytellä jopa lumeen ja vesien jäätymiseen saakka.

Viron syksy on pitkä. Se alkaa hiljalleen aamu-usvista loppukesän niityillä, viljan tuleentumisesta, kulkee sadonkorjuun yli moninaisissa väreissään ja tuoksuissaan ja etenee hiljalleen ruskan kautta lehdettömien puiden valloittavaan, pelkistettyyn grafiikkaan.

Taas syksyn luonnolla on läheinen yhteys virolaisen kulttuuriin, sen ennakkoluulottomaan moninaisuuteen ja omaperäiseen rikkauteen sekä eri genrejen yhdistymiseen.